| Tukea tarvitsevat nuoret SM-kisoissa |
|
|
Unfortunately there is no translation available for this page Nuorten ammattitaidon mestaruudet ratkeavatNuoret ammatilliset huippuosaajat kilpailevat Suomen mestaruuksista 27.-29.4.2010 Oulussa. Semifinaaleista loppukisaan nousseet 450 nuorta edustavat 40:tä eri osaamisaluetta hevostenhoidosta asiakaspalveluun ja metsäkoneen käytöstä autokorinkorjaukseen. Lajeina ovat asiakaspalvelu ja myynti, puhdistuspalvelu, suurtalouskokki sekä tietokoneet ja verkot. TaitajaPLUS-kilpailuihin osallistumisen perusteena on jokin jokapäiväiseen elämään vaikuttava haitta tai vamma. Osallistumisen edellytyksenä on kilpailijalle tehty HOJKS eli henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Taitaja-semifinaaleihin osallistui noin tänä vuonna 1 500 kisaajaa, joiden joukosta finaaleihin pääsi yksilölajeissa kahdeksan parasta. Pari- ja joukkuelajien loppukilpailussa kohtaa kahdeksan parasta paria tai joukkuetta. Ammattitaitokilpailutoiminnasta vastaa Skills Finland ry. Sen ammattitaitokilpailuperheeseen kuuluu kolme kansallista ja kolme kansainvälistä kilpailua. Kilpailut tarjoavat nuorille paitsi tilaisuuden näyttää taitojaan, myös areenan, jolla kohtaavat työelämän edustajat, koulut ja opiskelijat. - Suomalaisen ammattikoulutuksen vetovoimaisuudesta huolimatta ammattiosaajien puute on lähivuosina yhä kasvava haaste, sanoo opetushallituksen pääjohtaja ja Skills Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja Timo Lankinen. - Koulutuksen ja työelämän kumppanuutta on syvennettävä, ja ammattitaitokilpailut tarjoavat tähän erinomaisen välineen. Kisaviikko alkaa maanantaina 26.4. kilpailijoiden akkreditoitumisella, ja viralliset avajaiset pidetään kello 17 alkaen NRJ Areenalla. Lajien kilpailuaika alkaa tiistaina 27.4. kello 9 ja myös yleisö pääsee kilpailupaikalle klo 9. Ovet avautuvat yleisölle keskiviikkona kello 9.30 ja torstaina kello 8.30. Lopulliset sijoitukset julkistetaan viimeisenä kilpailupäivänä 29.4. kello 16 alkavissa päättäjäisissä. Suomen mestareiden lisäksi Oulussa valitaan Taitajien Taitaja, joka Taitaja-lajien ansioitunein kilpailija, motivoitunut alansa edustaja niin ammattitaidoltaan kuin asenteeltaan. TaitajaPLUS-kilpailussa selvitetään erityistä tukea tarvitsevien nuorten osaamista. Kädentaitojen mestaruuksista ottelevat myös peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset Taitaja9-kisassa. Menestys SM-kilpailuissa voi avata ovia myös kansainvälisille areenoille. Taitaja-kilpailun kautta moni nuori ammattilainen suuntaan ammattitaidon EM- ja MM-kilpailuihin. Viime vuoden syyskuussa Calgaryssä järjestetyissä MM-kisoista suomalaiset nuoret toivat kaksi kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssia. Voittoisia lajeja olivat hiusmuotoilu, muuraus, muoti ja vaatetus, automaalaus sekä lähihoitaja. Viimevuotisia Vaasan Taitaja-kisoja seurasi noin 46 000 kävijää. Tänä vuonna Ouluun odotetaan yli 50 000 vierailijaa. Tapahtuman järjestää Oulun seudun ammattiopisto yhteistyössä Oulun seudun elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa. Kisakävijöille on tarjolla mm. Opintopolkuja, joita seuraamalla voi tutustua eri ammatteihin. Oppaan johdattamilla poluilla voi kokeilla opintopolkutehtäviä, jotka auttavat koulutus- ja urasuunnittelussa. Polkuopas kertoo ammateista ja kilpailutehtävistä kierroksen aikana. |
Press Releases
- Ouluhalli tyhjeni Taitajista
- Mette Pökelmannista vuoden 2010 Taitajien Taitaja
- Taitajat ylös, ulos ja liikkeelle!
- Senni ja pojat veivät moposkootterit Taitajien T9-kilpailussa
- Taitaja-kilpailut ruuhkauttivat Oulun
- Ookko nää Taitaja?
- ISS haluaa lisätä ammattitaidon arvostusta tukemalla Taitaja-kilpailuita
- Taitajien Taitaja saa kyytiä Pörhön Autoliikkeeltä
- Nuorten suosikkikanava NRJ jälleen kerran vahvasti mukana Taitaja-kilpailuissa
- S-ryhmä kehittää palvelualaa ja ammatillista osaamista
- Teknologiateollisuus ry tarjoaa laajamuotoista tukea Taitaja-kilpailuille
- Tietotekniikan tulevat osaajat tulikokeessa
- Tukea tarvitsevat nuoret SM-kisoissa
- Ravitsemusalan tulevat osaajat tulikokeessa
- Lähihoitajien taidot puntarissa
- Yrittäjyys on elinikäistä oppimista
- OpinTori Aikuiskoulutusmarkkinat
- Unga toppförmågor i olika yrkesgrenar tävlar om FM-medaljer i Uleåborg
- Ammattialojen nuoret huiput ratkovat SM-mitalit Oulussa













