Taitaja-tiimin kuulumisia
1059 päivää takana – Grande Finale edessä Print E-mail
Written by Eeva-Maija Mäntynen   
Wednesday, 10 March 2010 08:34
AddThis Social Bookmark Button
Unfortunately there is no translation available for this page
Tätä kirjoittaessani on enää 48 päivää Taitaja-kisoihin. Matkaa on jo ehditty taittaa kaikkiaan 1059 päivää. Lähes kolme vuotta sitten OSEKK koulutuksenjärjestäjänä teki erinomaisen päätöksen hakea ammattitaidon SM-kisoja Ouluun. Aikamatka menneeseen ja tulevaan havahduttaa siihen tosiasiaan, että GRANDE FINALE on edessämme niin koulutuksenjärjestäjänä , ammattiopistona kuin projektiorganisaationakin.

Projektin johdosta tarkasteltuna olen ollut onnekas, sillä minulla on ollut mahdollisuus saada huippuammattilaisia Taitaja-tiimiin valmistelemaan tapahtumaa. Parempaa projektipäällikköä ja muuta projektihenkilöstöä en olisi voinut toivoa. Projektipäällikkö Sauli Jaara on ollut innostunut työstään ja jaksanut esimerkillisellä tavalla motivoida muita tiimiläisiä. Motivaation vahvistusta on tarvittu matkamme eri vaiheissa ja vielä loppua kohti tarvitaan. Huumoria unohtamatta - Sampalla aina pieni hauskuus ja kevennys mielessä oli tilanne kuinka tiukka tahansa.

Taitaja-tiimistä on muodostunut minulle kuin oma perhe. Yhdessä olemme voineet iloita monista asioista- sellaisistakin, jotka eivät ole suoraan liittyneet kilpailujen valmisteluun. Yhdelle tiimimme jäsenelle on ehtinyt syntyä poikavauva, jonka lempinimeksi tuli "Taito" kisamaskottimme Taito-Hyppysen mukaan. Samaa iloista sarjaa ovat projektiryhmään kuuluvien kihlautumiset ja häämatkat. Nämä elämän huippuhetket kuvastavat omalta osaltaan sitä nuorekasta joukkoa, joka on omalla innovatiivisella työpanoksellaan tekemässä Taitaja-tapahtumasta totta.

Taitaja-tapahtuman valmistelut ovat niin pitkällä, että voin jo sieluni silmillä kuvitella sen kaiken todeksi. Kilpailu tulee kokoamaan yhteen kymmeniä tuhansia ammattiosaamisesta ja sen kehittämisestä kiinnostuneita, työ-ja elinkeinoelämän edustajia sekä koulutuksen asiantuntijoita ja päättäjiä. Taitaja 2010 on vuoden ehdoton kohokohta Oulun tapahtumakartalla. Oulu tapahtumapaikkana, OSEKK koulutuksenjärjestäjänä ja ammattiopisto oppilaitoksena ovat median valokeilassa huhtikuun viimeisen viikon. Taitaja-liput liehuvat kevättuulessa toivottaen niin kansainväliset kuin kotimaiset vieraatkin tervetulleeksi seutukunnalle. Nuoret huippuosaajat kisaavat mestaruuksista kisayleisön seuratessa jännittyneenä tapahtumien kulkua. Myös muuta oheisohjelmaa on tarjolla kisapäivien ratoksi ja iltaisin voivat niin kilpailijat kuin muukin yleisö nauttia parhaillaan kesään puhkeavan Oulun ainutlaatuisesta tunnelmasta ja vapaa-ajan tarjonnasta.
Reilut kolme vuotta kestänyt uurastus yhden suuren tavoitteen toteuttamiseksi pistää miettimään, onko Taitaja-tapahtuman jälkeistä elämää lainkaan. Varmuuden vuoksi fiilistelemme täysillä omaan H-hetkeemme asti ja nautimme kisoistamme kunnolla.
 
Hei! Print E-mail
Written by Jani   
Friday, 26 February 2010 12:39
AddThis Social Bookmark Button
Unfortunately there is no translation available for this page

Hei! Olen uusi työskentelijä Taitajat 2010 järjestäjissä. Suoritan työharjoittelua täällä noin kuukauden ajan. Pääosin työnkuvaani kuuluu Webmaster Juho Paaso-Rantalan avustajana työskentely kuvien, logojen käsittelyssä ja muissa mahdollisissa tehtävissä. Taitajissa on ollut kaikinpuoli mukava työskennellä. Kaikille Taitajatoimiston väelle ISO kiitos tästä Cool

Terveisin: Harjoittelija/Taitaja Kauppi Jani

 
Taitaja 2010 lähestyy Print E-mail
Written by Mauri Koivunen   
Tuesday, 23 February 2010 08:22
AddThis Social Bookmark Button
Unfortunately there is no translation available for this page
Nuorten ammattitaidon SM-kilpailujen alkuun on enää 62 päivää. Tapahtuma on paisunut viime vuosien aikana laajuudeltaan uuteen mittakaavaan verrattuna 1990-luvun tilanteeseen. Nykymittakaavassa se järjestetään ensimmäistä kertaa Pohjois-Suomessa.

Tällä kertaa kilpaluihin osallistuu ennätykselliset 450 semifinaalivaiheen läpäissyttä osanottajaa, ulkomaiset mukaan lukien. Suuri joukkue on Oulun ammattiopistolla yhteensä 41 edustajaa. Kilpailujen tiedottaminen näyttää purevan nyt hyvin, koska tapahtuma tunnistetaan yrityksissä ja suuren yleisön keskuudessa. Toivottavasti tämä myös takaa tavoitteena olevan 50 000 yleisömäärän saavuttamisen. Jo ennakkoon on selvää, että näin suuri tapahtuma sekoittaa koko kaupungin elämän, kun tänne saapuu tuhansia ulkopaikkakuntalaisia vierailulle. Liikenne ja pysäköinti muodostavat suurimman haasteen yleisön liikkuvuudelle ja koko kaupungin elämälle.

Uusien yhteistyökumppanien hankinta oli vielä syksyllä melko nahkeaa taloustilanteen ja tapahtuman tunnettavuuden puutteen vuoksi. Aikaisemmin mukana olleet yrityskumppanit sen sijaan olivat usein halukkaampia jatkamaan hyödylliseksi kokemaansa yhteistyötä. Vuoden lopulla ja alkuvuodesta tilanne kuitenkin parani huomattavasti niin, että nyt on jo yli 250 kumppania tulossa mukaan. Seuraavan parin viikon aikana varmistunee vielä useita yhteistyösopimuksia niin, että tavoitteeksi asetettu 300 kumppanin raja saavutettaneen.

Tunnen jo pientä helpotusta koko syksyn vaivanneeseen huoleen kumppanuusyhteistyön sujumisesta. Vaikka en itse ole pystynyt vaikuttamaan kuin välillisesti kumppanuussopimusten syntyyn, olen kokenut olevani suuressa vastuussa asian onnistumisesta. Olen erittäin iloinen siitä, että monet lajivastaavat ryhtyivät työhön jo varhain syksyllä. Niinpä näissä lajeissa on myös saatu erittäin hyvin kilpailujen läpiviennin kannalta elintärkeitä yhteistyösopimuksia.

Pääyhteistyökumppaneita on tällä kertaa kaikkiaan 10. Vaikka yrityskumppanien määrä Vaasan tapahtumaan nähden väheni, niin onnistuimme paikkaamaan puutetta koulutus ja mediakumppaneilla. Erinomaisen tärkeää on se, että myös Oulun kaupunki lähti mukaan pääyhteistyökumppanina tukemaan tapahtumaa, kun se on nyt muutekin temppelin harjalla kuntayhteistyön mahdollisessa laajenemisessa.

Kovin ponnistus on vielä edessä, mutta uskon, että kaikki osapuolet työskentelevät täysillä tapahtuman onnistumiseksi ja osallistujien tyytyväisyyden takaamiseksi. Toivon sydämestäni, että kaunis ja lämmin kevätsää hellisi meitä huhtikuun viimeisen viikon ajan.

Mauri Koivunen
yhteyspäällikkö

 
Tvåspråkigheten under koll Print E-mail
Written by NinaK   
Wednesday, 17 February 2010 12:31
AddThis Social Bookmark Button
Unfortunately there is no translation available for this page
Hejsan!

Jag började denna vecka som tvåspråkighetskoordinator för TaitajaMästare 2010 Uleåborg. Mitt ansvar är att all relevant material om och på Mästaretävlingarna ska finnas tillgänglig på svenska. Det finns massvis med anvisningar, program, skyltar, marknadsföringsmaterial och annat som ska också betjäna de svenskspråkiga tävlande och andra aktörer samt gäster.

Eftersom man producerar en enorm mängd material under det här projektet jobbar jag inte ensam. Efter att vi med Taitaja-gänget I Uleåborg har gått igenom översättningsbehoven fortsätter det egentliga översättningsarbetet i samarbete med folk som jobbar i Vasa.

Den första uppgiften är att granska taitaja2010.fi-webbsidorna och se till att de svenska versionerna av tävlingsuppgifterna och Studievägarnas handböcker är klara senaset fredag den 26 februari.

En arbetsfylld, inspirerande och solig Mästare-vår 2010 till allihopa!

NinaK

 
Satoja ja satoja, joskus tuhansia Print E-mail
Written by Marsa Jurvakainen   
Thursday, 11 February 2010 14:16
AddThis Social Bookmark Button
Unfortunately there is no translation available for this page

Tänään saimme yhden ison virstanpylvään ohitettua, kun julkaisimme Taitaja 2010 -finalistilistan. Huh, kilpailijoita on 391 eikä siinä vielä kaikki. Lista täydentyy vielä näytöslajeilla ja ulkomaalaisilla kilpailijoilla maaliskuussa. Mukavaa on se, että Oulun seudun ammattiopisto on kotikisoissa mukana suurella joukkueella, yhteensä 41 kilpaillijalla. Yhteistyösopimuksia on Maurin mukaan nyt 160 kasassa. Määrä tulee vielä kasvamaan, kun määräpäivä 19.2. lähestyy. Haastavinta näin suuren tapahtuman järjestämisessä ovat suuret massat, kaikki tapahtuu sadoissa, jos ei tuhansissa. Tänään juuri keskustelimme siitä, kuka alkaa tekemään kisapassit, joita tulee noin 3000 kpl. Kuva, nimi ja organisaatio kohdalleen joka pasiin ja sassiin. Viime viikolla Taitaja 2010 teki viimeisen messuesiintymisen Opopäivillä Kuopiossa. Nyt minun kalenterissa päivät on rauhoitettu tiukasti toimistolle ja palaverit niin minimiin kuin mahdollista. Tällä hetkellä päivät on pitkiä ja koostuvat kymmenistä toistoista. Mitä se sitten tarkoittaakin. Kaiken keskellä mielessä on jo pieni haikeus, kohta tämä on ohi. Aikaa kisoihin vain 74 päivää.

 
<< Start < Prev 1 2 3 4 5 6 Next > End >>

Page 1 of 6
In cooperation with:
toyota_fin_smalliss_finteknologiateollisuus_finnrj_finoulu_fin
electrolux_finjalas_fins-ryhma_fin
logo3logo2osekk_logo_rgblogo4