|
Lajikuvaus Matkailualan perustutkinnon suorittanut toimii yhteiskuntavastuullisesti, myynti- ja markkinointihenkisesti sekä asiakaslähtöisesti kaikissa matkailijan palveluketjun vaiheissa. Hänellä on hyvät ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot sekä eri kulttuurien tuntemus. Matkailualan ammattilainen työskentelee kestävän toimintatavan mukaisesti, toimii työssään luotettavasti sekä noudattaa matkailualan säädöksiä ja turvallisuusmääräyksiä. Hän suunnittelee työtään, osaa työskennellä tilanteiden mukaan itsenäisesti ja työryhmässä. Hän toimii työssään luovasti, joustavasti, vastuuntuntoisesti, oma-aloitteisesti ja hänellä on hyvät ongelmanratkaisutaidot. Hän tuotteistaa, toteuttaa, markkinoi ja myy matkailutuotteita ja -palveluja työpaikan ja sen toimintaympäristön liikeidean, paikallisen kulttuurin ja matkailutrendien mukaan.
Oulun Taitaja 2010 -kisoissa matkailu on ammattinäytöksenä
Kisoissa tullaan esittämään:
- Ouluhallissa esitellään yleisesti matkailualaa eri aktiviteettien simultaanikokeilua, esim. joillakin näistä lumilautailu, mäkihyppy, älypelejä, tietokoneavusteinen tietopuolinen ”kilpailu”. Power point esityksinä kuvia ammatista ja työskentelystä alalla
- Ulkona kota, jossa esitellään luontomatkailua. Tarjolla on kahvia ja lättyjä; kuponki esim. sisätilan pisteestä
- Ulkona liikuntamatkailuun, ohjelmapalveluihin ja tapahtumiin liittyvä korikiipeily, Ouluhallin ulkopuolella tai mahdollisesti torilla
- Kulttuurimatkailuun ja opastukseen liittyvänä opastettu kaupunkikierros linja-autolla ulkomaalaisille vieraille yhteistyössä OSAO/hallinnon kanssa
|