310 Yrittäjyys Tulosta Kerro kaverille
AddThis Social Bookmark Button

Lajikuvaus
Yrittäjyyslajissa järjestetään kolmen päivän mittainen innovatiivinen kilpailu yrittäjäkokonaisuudesta. Opiskelijat kilpailevat kolmen (3) hengen ryhmissä ja perustavat ideoidensa tuloksena kuvitteellisen yrityksen kilpailun ajaksi. Tätä yritystä luotsaamalla ryhmät suorittavat kilpailutehtäviä. Yrityselämän edustajat alustavat osan kilpailutehtävistä ja ovat mukana tuomaristossa. Lajissa tuodaan esiin Taitaja2010 -kisojen teemat, joita ovat osuvasti yrittäjyys ja kansainvälisyys.

Lajin semifinaalit järjestettiin 21.1.2010 kolmella paikkakunnalla samanaikaisesti. Nämä paikkakunnat olivat Kuopio, Lohja ja Seinäjoki. Päävastuun semifinaaleista kantoi Kuopio, Risto Alikosken johdolla. Finaaliin valittiin kuusi joukkuetta, kaksi parasta kultakin semifinaalipaikkakunnalta.

Lajin tutkintoperusta
Lajin kilpailutehtävät perustuvat Yrittäjyys 10 ov tutkinnonosan tutkinnonperusteisiin, joiden tavoitteena on kehittää opiskelijan myönteisiä asenteita yrittäjyyteen sekä antaa perustiedot ja taidolliset valmiudet yritystoiminnan käynnistämiseen. Tämä tarkoittaa liiketoiminnan suunnittelun eri osa-alueita ja opiskelussa korostuu elinikäisen oppimisen avaintaidot.

Lajin tausta
Vuonna 2008 Espoossa pidetyssä Taitaja-kilpailussa oli näytöslajina Nuori Yrittäjyys ry:n yrittäjyysleirikonsepti. Vuonna 2009 Vaasassa yrittäjyys oli näytöslajina toteutettuna Taitaja -kisojen oman konseptin ja sääntöjen mukaisesti. Taitaja2010 -kisoissa Oulussa laji on ensimmäistä kertaa virallisena lajina. Uusien ammatillisten koulutuksen opetussuunnitelmien myötä yrittäjyysnäkökulma sisältyy myös kaikkiin kilpailulajeihin. Lisäksi Suomen Yrittäjät on toteuttanut yhteistyössä Taitaja -organisaatioiden kanssa yrittäjyysopetusmenetelmäkilpailua vuoden 2005 Turun Taitaja-kilpailusta lähtien. Kilpailun tavoitteena on ollut tukea koulutuksenjärjestäjiä yrittäjyyttä tukevien opetusmenetelmien käyttöönotossa.

Osaamisalueet yrittäjyydessä
Yrittäjyyden kehittymisen tavoitteena tulee olla, että opiskelijasta kehittyy oma-aloitteinen, hyvät vuorovaikutustaidot ja hyvät käytöstavat omaava, tunnollinen, rohkea, kekseliäs ja työtään arvostava työntekijä ja ammatinharjoittaja sekä yrittäjä. Nämä kaikki kuuluvat em. elinikäisen oppimisen avaintaitoihin.

"Yrittäjyys kuuluu kaikille" on lajin ohjausryhmän vuoden 2010 -kisoille kehittämä iskulause. Tämä tarkoittaa, että yrittäjyyttä ja yrittäjyyskasvatusta tapahtuu kaikilla ammattialoilla. Kisojen yhtenä tavoitteena onkin saada tämä viesti leviämään mahdollisimman laajalle, jotta tulevaisuudessa lajiin saataisiin moni- ja poikkialaisia joukkueita. Tämän puolestaan uskotaan osaltaan juurruttavan yrittäjyyskasvatusta osaksi kaikkien ammattialojen koulutusta.

 

Yhteistyössä:

sy_ppy

sakky_fin

wuuuf

salmela

 



Kilpailijoiden määrä

Kuusi (6) joukkuetta, joissa kussakin kolme (3) kilpailijaa. Yhteensä 18 kilpailijaa.

Kilpailijoiden käytössä on järjestäjän toimesta
•    Tietokone ja Microsoft Office – työvälineohjelmat
•    Internetyhteys
•    Verkkotulostin
•    USB –muistitikut
•    muut tarvittavat tarvikkeet
•    Oma toimisto kilpailualueella


Toiminta kilpailun aikana

Kilpailualueella toimii useita opiskelijavalvojia, joiden tehtävänä on pitää huoli siitä, että kilpailu sujuu asiaankuuluvalla tavalla, eettisiä sääntöjä noudattaen. Kilpailijat voivat käyttää valvojia avustajina mm. seuraavilla tavoilla: ohjaus ja opastus vessaan, tauolle tai syömään, muut mahdolliset ongelmat vaikkapa tekniikan kanssa tai avunpyynnöt esim. yhteydenotto tuomaristoon epäselvyyden tai tarkennuksen takia. Valvojat ovat kilpailualueella pitämässä huolta siitä, että kilpailijat voivat keskittyä olennaiseen – kilpailuun.

Kilpailun alkaessa joukkueet ohjeistetaan siitä, miten kisan aikana pitää toimia ja käyttäytyä. Tämä pitää sisällään myös ohjeet kommunikoinnista kisan aikana sekä määrittelyn siitä, mikä tai mitkä asiat ovat sallittuja tai kiellettyjä kisan aikana. Mikäli jotain jää tästä huolimatta epäselväksi, otathan heti yhteyttä asian varmistamiseksi, ettei tule turhia väärinkäsityksiä.

Taitaja 2010 todistus
Suoritetuista kilpailutehtävistä annetaan kilpailijoille todistus. Todistusta voidaan oppilaitoksissa käyttää pohjana näyttöjen arvioinnissa.

Kilpailijan ja saattajan muistilista

•    Varaa ajoissa majoitus Taitaja2010 – nettisivujen etusivun linkin kautta
•    Muista ottaa mukaan henkilöllisyystodistus
•    Muista ilmoittaa hyvissä ajoin meille, mikäli tarvitset erikoisruokavalion, 15.3. mennessä.
•    Varaudu monipuolisella vaatetuksella kilpailuun - keväällä ei koskaan tiedä on kylmä vai kuuma. Huomioi lisäksi, että NRJ – areena on iso ulkoteltta, jossa olet ainakin kolme kertaa n. tunnin ajan: avajaiset, päättäjäiset ja Yrittäjyyslajin loppuhuipennus. Kilpailu pidetään loppuhuipennusta lukuun ottamatta sisätiloissa Ouluhallissa.
•    Muista myös mahdolliset henkilökohtaiset lääkkeet

Tervetuloa Ouluun kilpailemaan yrittäjyydessä - yrittäjyys kuuluu kaikille!

 


 

Joukkueet

Ammattiopisto Lappia Tornio
Matias_Kotila_netti Ossi_Lepisto_netti Jani_Pyyny_netti
Matias Kotila


Ossi Lepistö


Jani Pyyny


Lapin Ammattiopisto Rovaniemi
Maija_Ankkuri_netti Piia_Haapaniemi_netti Jenni_Ojala_netti
Maija Ankkuri


Piia Haapaniemi


Jenni Ojala


Länsi-Uudenmaan
Koulutuskeskus
Lohja
Vertti_Airaksinen_netti Pavlo_Kappalin_netti Topi_Sahlstrom_netti
Vertti Airaksinen


Pavlo Kappalin


Topi Sahlström


Oulun seudun
ammattiopisto
Oulu
Elina_Laakko_netti Virpi_Ollila_netti Tomi_Savilaakso_netti
Elina Laakko


Virpi Ollila


Tomi Savilaakso


Pohjois-Karjalan
ammattiopisto
Joensuu
eveliina_hamalainen_netti niko_karhu_netti toni_turunen_netti
Eveliina Hämäläinen


Niko Karhu


Toni Turunen


Koulutuskeskus
Salpaus
Lahti
Rilla_Keminen_netti Erika_Seppanen_netti Suvi_Toivonen_netti
Rilla Keminen Erika Seppänen Suvi Toivonen

Tuomarit

Veli-Matti Lamppu, Suomen Yrittäjät (Päätuomari)
Jorma Ketola, Oulun Yrittäjät ry
Marjo Kolehmainen, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
Risto Alikoski, Savon ammatti- ja aikuisopisto
Anne Huhtala, Opetushallitus
Jari Viitasalo, Finpec
Virpi Utriainen, Nuori Yrittäjyys ry

Tekniset avustajat:
Jukka Vehmas, OSAO
Pekka Karukka, OSAO


 

Finaalin yleiskuvaus
Kilpailun kesto on kaksi kokonaista työpäivää ja kilpailu päättyy kolmantena päivänä n. klo:12.00. Kilpailun aikataulu julkaistaan tällä nettisivulla hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

Moduulit: Oma Yritys, Liikeidea, Kohderyhmä, Toimintaprosessi, Markkinoinnin suunnittelu, Kansainvälisyys, Talous ja Yritysesittely.

Kilpailusuoritukset arvioidaan välittömästi jokaisen osion jälkeen. Kilpailuun kuuluu edellä kuvattujen osioiden tehtävien lisäksi pikataipaleita, jotka julkaistaan vasta kilpailun ollessa käynnissä. Kilpailusuoritus hyväksytään myös ammattiosaamisen näytöksi ja kilpailijat saavat tätä varten laaditun todistuksen osallistumisesta.

Kilpailijalta edellytetään englannin kielen taitoa. Yksi kilpailuosio on englanninkielinen. Finaalitehtävät julkaistaan Taitaja2010 - nettisivuilla 27.2.2010 mennessä. Julkaistuja tehtäviä muutetaan 30 % ennen finaalia. Tässä lajissa 30 % muutos tarkoittaa pikataipaleiden lisäystä sekä lisätarkennuksia jo julkaistuihin kilpailutehtäviin.

Arviointimenettely
Tuomaristo ratkaisee kilpailijoiden paremmuusjärjestyksen kilpailussa määrittämällä pisteet jokaiselle kilpailijalle. Käytetään World Skills -pohjaista CIS-pistelaskujärjestelmää, jossa lajin maksimipisteet ovat 100 pistettä.

Kilpailusuoritukset arvioidaan välittömästi jokaisen osion jälkeen. Arvioinnin painotus on seuraava:
•    Oma yritys – Our Company 5 %
•    Liikeidea – Business Idea 10 %
•    Kohderyhmä – Target Group 10 %
•    Toimintaprosessi – Operating Process 10 %
•    Markkinoinnin Suunnittelu  -  Marketing Planning 10 %
•    Kansainvälisyys - Internationalisation 10 %
•    Talous - Economy 10 %
•    Yritysesittely – Company Presentation 15 %
•    Pikataipaleet  – Special stages 20 %

Arviointilomakkeet luovutetaan päätuomarille, joka vahvistaa arvioinnin. Tulokset julkistetaan päivittäin. Tuomariston kokoonpanon näet nettisivuiltamme.

 

Finaalitehtävä - Meidän yritys
pdf_ico

 


 

 

 

 
Yhteistyössä:
toyota_fin_small iss_finnrj_fin teknologiateollisuus_fin jalas_fin
oulu_fin electrolux_fin

porho

s-ryhma_fin
oakk luovi osekk_logo_rgb logo4