|
26.4.2010
Taitajat marssivat Oulun keskustan halki
Aurinkoinen kevätsää suosi historian ensimmäistä Taitaja-marssia, joka käynnistyi Toripoliisi-patsaan luota Oulun keskustassa. Noin tuhatpäinen kilpailijoiden, valmentajien ja saattajien joukko marssi Pohjan soittokunnan kolmihenkisen miehistön rytmien saattelemana kävelykatu Rotuaarin läpi päätepisteeseen Ouluhallille.
Minua kiinnostaa tietää tarkemmin, mistä on kyse
Useat ohikulkijat ja muut kaupunkilaiset pysähtyivät ihmettelemään kulkuetta, jossa joukkueet marssivat aakkosjärjestyksessä kohti kilpailupaikkaa. Marssin kärjessä käveli Ammatti-instituutti Iisakki Hämeenkyröstä Oulun seudun ammattiopiston kisajärjestäjinä pidellessä perää. Osa kaupunkilaisista oli myös hyvin tietoisia tapahtumasta ja marssista ja olivat varta vasten tulleet paikan päälle kadun varrelle seuraamaan nuorten kulkua. Yksi heistä oli Leena Pöykiö, joka oli tullut katsomaan nuorten osaajien 1 600 metrin marssia torille.
"Matkailualaa opiskeleva siskontyttöni on töissä kilpailuissa, joten sitä kautta olin kuullut tapahtumasta. Marssin olemassaolon huomasin myös eilisestä Kalevasta", Leena kertoo.
Myös Rakentaja-messuilla vieraillessaan Leena oli huomannut suurtapahtuman olevan tulossa Ouluun.
"Sen verran utelias olen luonteeltani, että huomenna tiistaina aion mennä paikan päälle Ouluhalliin seuraamaan kilpailuja ja tapahtumia. Minua kiinnostaa tietää tarkemmin, että mistä oikein on kyse", Leena sanoo.
Lipunkantajat johtivat joukkueita
Savon ammatti- ja aikuisopistolla on Oulun kilpailuissa mukanaan oppilaitoksen historian suurin joukkue, 23 kilpailijaa. Oppilaitoksen lipunkantaja toimi Niko Hiltunen, joka osallistuu Autonasennuksen kilpailuun.
"Joukkueemme tytöt sanoivat, että olen rotevanoloinen kaveri, joten voisinko kantaa lippuamme. Asiasta pidettiin joukkueen kesken lyhyt äänestys. Kaikki tuntuivat kannattavan ajatusta, joten ei siitä kunniasta kehdannut kieltäytyä", Niko kertoo hymyillen.
Jyväskylän ammattiopiston lipunkantajana toimi puolestaan Elmeri Hytönen, jonka tavoitteena on olla Ravintolakokki-lajissa kolmen parhaan joukossa. Hän ei ole aiemmin osallistunut kilpailuihin, mutta oppilaitoksen houkuttelemana uskaltautui karsintoihin, joista matka kävi loppukilpailuun saakka.
"Vahvuutenani on mielestäni huolellisuus ja nopeus", Elmeri kertoo.
Markku Penttilä
|