Tule tule hyvä kakku Tulosta Kerro kaverille
AddThis Social Bookmark Button
28.4.2010

Yksi Taitaja 2010 -kisojen silmiä hivelevimmistä lajeista on kondiittoriala. Toisen kilpailupäivän tehtävänä on äitienpäiväkakku ja sokeritöiden valmistelu seuraavaa kilpailutehtävää varten.

Yleisö voi seurata lajin etenemistä suurten lasi-ikkunoiden takaa ja ihastella herkullisia tuotoksia silmiensä edessä. Valmiissa töissä näkyy upeita oivalluksia muun muassa marsipaanin ja suklaan hyödyntämisestä.

Makujen harmonia

Tuomari Esa Rantakeisun mukaan tärkeimpiin kondiittorialan kilpailutehtävien arviointikriteereihin kuuluvat työmenetelmien sujuvuus, raaka-aineiden oikea käyttö ja taloudellisuus.
”On taito osata yhdistellä makuja. Moni käyttää liikaa raaka-aineita”, Rantakeisu toteaa.

Estetiikka ja sommittelu ovat Rantakeisun mukaan arviointikriteereissä mukana, mutta loppujen lopuksi ne ovat pieni osa kilpailutehtävän kokonaisuutta.
”Tuomaristo kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä kakku sisältää ja millä menetelmillä se on valmistunut kuin miltä se näyttää.”

Hygieenisyyteen ja työpaikan siisteyteen kiinnitetään myös koko ajan huomiota.
”Olen kiertänyt paljon Taitaja-kisoja ja nähnyt lajin kehityksen. Toivoisin, että oppilaitoksissa annettaisiin enemmän aikaa perusasioille kuten työmenetelmien oppimiselle.”

Tuomaristo pyrkii Rantakeisun mukaan kannustamaan nuoria positiivisen ja rakentavan palautteen avulla.
”Nuorten on tärkeä ymmärtää, mitkä seikat vaikuttavat siihen, että asiakas on ostamaansa tuotteeseen tyytyväinen ja miten hänet saadaan ostamaan tuote uudestaan. Meidän on tuomareina ohjattava nuoria palautteen avulla oikeaan suuntaan, jotta he pärjäisivät työelämässä”, Rantakeisu pohtii.

Äidille vaaleanpunaisia marsipaaniruusuja

Laura Neuvonen Etelä-Karjalan ammattiopistosta on kilpailutehtävänsä loppusuoralla.
”Äitienpäiväkakussani on kirsikka-hedelmätäyte ja lisäksi teen siihen vielä vaniljacremen. Päälle tulee valkoinen marsipaani ja kolme vaaleanpunaista marsipaaniruusua.”

Lauralla ei juuri ole ollut aikaa harjoitella kilpailua varten, sillä hän opiskelee kaksoistutkintoa.
”Tein vain yhdet kappaleet kaikkia ja ajattelin, että katsotaan, mihin se riittää. Nyt odotan jo kesää tämän kiireen keskelle”, Laura jaksaa vielä hymyillä.

Sanna Virtanen-Laikari
 
Yhteistyössä:
toyota_fin_small iss_finnrj_fin teknologiateollisuus_fin jalas_fin
oulu_fin electrolux_fin

porho

s-ryhma_fin
oakk luovi osekk_logo_rgb logo4