Veitsen terävää kurinalaisuutta Tulosta Kerro kaverille
AddThis Social Bookmark Button

Ravintolakokkiopiskelijoiden viimeisen päivän kilpailutehtävä Taitaja 2010 -kisoissa on ateriakokonaisuuden suunnittelu. Kilpailijat ovat saaneet etukäteen listan kymmenestä raaka-aineesta, joita ateriakokonaisuudessa tulee käyttää. Tänä vuonna raaka-ainelistalta löytyy muun muassa karitsan kieli, punajuuri, valkokaali, suomuurain, mustikka ja maustamaton tuorejuusto. Kilpailutehtävässä saa näiden lisäksi hyödyntää vapaavalintaisesti eri raaka-aineita.

Maku ei yksin riitä

Lajivastaava Veikko Pirttimaan ja päätuomari Jarmo Huuhtasen mukaan tuomarit kiinnittävät arvioinnissa huomiota ammattitekniikkaan, hygieniaan, ajoitukseen ja esillelaittoon. Kahden ensimmäisen päivän kilpailutehtäviä ei julkisteta etukäteen, mutta viimeisen päivän tehtävää, ateriakokonaisuuden suunnittelua, kilpailijat ovat voineet harjoitella.

”Meillä on yhteensä kymmenen tuomaria, joista kolme seuraa työskentelyä ja kaksi oikeaa ajoitusta. Viisi muuta tuomaria kiinnittävät huomiota muun muassa makuun, raaka-aineiden oikeaan suhteeseen ja annoksen esille laittoon”, toteaa Pirttimaa.

”Tuomarit arvioivat myös annoskokoa, kypsyyttä, väriä ja viimeistelyä ”, Huuhtanen lisää.

Kokin ammatissa ei sooloilla

Taitaja 2010 -kisoihin valmistaudutaan Jarmo Huuhtasen mukaan aikaisempaa paremmin. ”Taso on hyvä ja opiskelijat ovat erittäin yritteliäitä. On lisäksi ilo huomata, että kilpailijoiden kesken vallitsee hyvä henki.”

Huuhtanen pitää Taitaja-kisoja merkittävänä ponnahduslautana omalla alallaan. ”Täällä näkee tulevaisuuden tekijät. Tällaisiin kisoihin valmistautuminen kehittää paitsi opiskelijoiden taitoa myös oppilaitosten opetusta.”

Taitaja-kisat tuovat Huuhtasen mukaan alalle positiivista näkyvyyttä. ”Median antama kuva alasta kokkiohjelmien kautta on ehkä liiankin ruusuinen. Kokin työ on kuitenkin hyvin kurinalaista vuorotyötä eikä siellä paljon sooloilla.”

Puuhastelusta ammattimaiseen valmennukseen

Pasi Taskinen on toiminut Savon ammatti- ja aikuisopiston kokkiopiskelijoiden valmentajana ja nähnyt Taitaja-kisojen muutoksen vuosien myötä.

”Taitaja-kisat eivät ole enää puuhastelua, vaan oppilaitokset panostavat niihin tosissaan. Meillä valmentautuminen alkoi syksyllä ja voittoa lähdettiin tavoittelemaan. Oman edustajamme Veera Valtosen vahvuuksia ovat siisteys, tarkkuus ja hyvä tekniikka. Hän sai eilen Tsemppipalkinnonkin näihin liittyen”, Taskinen toteaa ylpeänä suojatistaan.

Sanna Virtanen-Laikari

 
Yhteistyössä:
toyota_fin_small iss_finnrj_fin teknologiateollisuus_fin jalas_fin
oulu_fin electrolux_fin

porho

s-ryhma_fin
oakk luovi osekk_logo_rgb logo4