| Taitaja 2010 on onnellisesti ohi |
|
|
| Skrivet av Marsa Jurvakainen | |||||||
| Måndag, Juni 2010 14:15 | |||||||
|
Det finns inga tillgängliga översättningar. Olen odottanut keväällä tätä, että saan kirjoittaa viimeisen blogin. Ei sillä etteikö taitajia ollut kiva tehdä, mutta kieltämättä olo on helpottunut. Tosin näiden lopputöiden kanssa on mennyt aika niin tiiviisti, että en ole ehtinyt fiilistelemään vielä yhtään. Kuitenkin sisimmässä on sellainen kiva olo siitä, että kaikki meni hyvin ja mitään isompaa haaveria ei sattunut. Ne tavoitteet joita asetimme tapahtumalle ja tälle koko projektille täyttyivät kiitettävästi. Siitä kuuluu suuret kiitokset kaikille mukana olleille tahoille ja henkilöille. Lajivastaavat tekivät huikean suorituksen. Meillä oli sisäinen kilpailu, jossa kaikki voittivat. Kilpailtiin siitä, että mikä lajeista on parhaiten järjestetty, ja selkeästi kaikki lajit toimivat niin hyvin, että jokainen voi olla tyytyväinen tulokseensa. Samoin toimi lukuisat tiimit. Opettajien ja opiskelijoiden yhteistyö oli hyvää ja kaikki toimet ja tulokset sen mukaisia. Oulun seudun päättäjät, kansanedustajat sekä monet yritysten edustajat osallistuivat neuvottelukuntaan. Neuvottelukunta kokoontui kolme kertaa. Saimme näin hyvin arvovaltaisen tukijoukon ikään kuin lippulaivaksi projektillemme, suuret kiitokset neuvottelukunnan jäsenille. Lähes 450 yritystä ja oppilaitostahoa oli virallisena yhteistyökumppaninamme. Ilman heidän merkittävää mukana oloa ei taitajia voitaisi toteuttaa nykyisessä mittakaavassa. Haluan kiittää teitä kaikkia tahoja siitä, ja toivon, että olette jatkossakin kehittämässä ammatillista koulutusta. Koulutusta kehittämällä on yhteiskuntia kautta maailman historian muutettu ja kehitetty. Olette vaikuttamassa näin koko Suomen kehittymisen suuntaan ja laatuun. Meidän oma organisaatio sekä ammattikorkea ja ammattiopisto ovat olleet kiitettävästi mukana järjestämässä resursseja ja oheisohjelmaa. Saimme varsin paljon kiitosta niin avajaisten kuin päättäjäistenkin ohjelmista. Taitaja toimiston tekijät niin päätoimiset kuin osa-aikaiset ovat olleet tärkeässä roolissa kukin, että tapahtuma onnistui niin hyvin kuin saatoimme havaita. Opetusministeriö ja opetushallitus sekä Skills Finland ovat edesauttaneet taitajatapahtuman toteutuksessa. Ilman heidän apuaan kilpailun mittakaava olisi minimaalinen nykyiseen verrattuna. Kaikkia tahoja en varmaan muista huomioida, mutta kukin järjestämiseen tavalla tai toisella osallistunut voi olla tyytyväinen suoritukseensa. Ja suurelle yleisölle kuuluu suuret kiitokset, ilman yleisön runsaslukuista osallistumista tapahtumaan, olisi koko taitajakilpailu merkityksetön. Tapahtumassa kävi yhteensä 51 111 vierasta. Tästä jatkamme syksyllä. OSAO:n yksiköistä ja koulutusaloilta toivotaan vilkasta osallistumista jälleen Kuopion taitajakisojen semifinaaleihin. Lajivastaavat osallistuvat elokuussa ohjausryhmäkokouksiin Kuopiossa ja ovat antamassa seuraavalle järjestäjälle arvokasta tietoa ja tukea. Hyvää kesää ja ansaittua lomaa meille kaikille. Samppa
Powered by !JoomlaComment 4.0 beta1
!joomlacomment 4.0 Copyright (C) 2009 Compojoom.com . All rights reserved." |
Kontaktuppgifter
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä
Mästare 2010 Uleåborg
Torikatu 21, 3. vån.
90100 Uleåborg
info@taitaja2010.fi



Tilaa blogi










