| Pöytien valmistus vaatii tarkkuutta |
|
|
|
Det finns inga tillgängliga översättningar. Tuoreen puun tuoksu täyttää OSAO-hallin, kun astelen kohti huonekalupuuseppien kilpailupaikkaa. Kahdeksan finalistin tehtävänä on valmistaa koivusta laatikollinen apupöytä esimerkiksi keittiöön. Pöydän osat on valmistettu eilen ja tänään on vuorossa pöydän kokoaminen. Osalla pöydistä on vasta erikokoisia puunkappaleita, osalla näyttää olevan kasassa jo jonkinlaista pöydän runkoa. Pojat hiovat, mittaavat ja hiovat vielä hieman lisää. He katselevat mietteliään näköisinä piirustuksiaan ja asettelevat pöydän osia toisiinsa kiinni. Luovuus ja kädentaidot tärkeitä Ensimmäisen vuoden puuseppäopiskelija Miika Kortesoja seisoskelee Kato ja Kokkeile -pisteen vieressä. Pisteellä kävijät saavat yrittää tunnistaa eri puulajeja. Oikein arvanneiden kesken arvotaan muun muassa opiskelijoiden tekemä tuoli. ”Pisteellä oleminen vaatii sanavalmiutta. Kieliäkin on joutunut vähän puhumaan”, Miika toteaa. ”Oon ollu täällä auttamassa rakennusvaiheesta asti, me asennettiin nää koneet tähän, ja kunhan kisat loppuu me myös puretaan ne pois.” Sanavalmiina kaverina Miika oli valmis kertomaan myös puusepäksi opiskelusta. ”Tarkkuus ja oma-aloitteisuus on tärkeitä juttuja tässä työssä. Luovuus ja kädentaidot merkkaa paljon, lukupää ei niin kauheasti. Oon aina tykänny tehdä puusta asioita, siksi hakeuduin tälle alalle”, Miika kertoo ja lisää aikovansa yrittää ensi vuonna itse päästä finalistien joukkoon. ”Yritän parhaani”, hän toteaa ja alkaa selostaa puulajin tunnistusta paikalle saapuneelle naiselle. Laura Paaso |
Kontaktuppgifter
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä
Mästare 2010 Uleåborg
Torikatu 21, 3. vån.
90100 Uleåborg
info@taitaja2010.fi














